Tampereelta töihin Turun telakalle

Tuomas Prihti, 29, ja Ilari Graf, 34, tulivat Meyerin Turun telakalle alun perin kesätöihin ja diplomityötä tekemään – ja jäivät molemmat sille tielleen. Rannikkokaupungin merellisyyteen ihastuneet miehet kuvailevat duuniaan maailmaan suurimpien laivojen parissa ainutlaatuiseksi.

”Aurajoen ranta.”

Vastaus tulee yhdestä suusta, kun Tampereelta Turkuun muuttaneilta Tuomas Prihtiltä ja Ilari Grafilta kysyy, mikä on heidän suosikkipaikkansa Turussa. 

Mutta keksivät he nykyisestä kotikaupungistaan paljon muutakin hyvää. Purjehdusta harrastava Akateemisen Purjehdusseuran puheenjohtaja Ilari iloitsee siitä, että meri on lähellä.

Tuomasta ilahduttaa Turun tasokas ravintola- ja kulttuuritarjonta ja hyvät kulkuyhteydet muualle Suomeen ja maailmalle – mies kun matkustaa usein ystävien luokse ympäri Suomen ja lomillaan myös ulkomaille.

”Kyllä se oli rakkautta ensisilmäyksellä, kun me kohtasimme Turun kanssa ensimmäistä kertaa”, Tuomas nauraa.

Pulaa tekniikan alan ammattilaisista

Meri- ja autoteollisuus ovat kasvaneet Lounais-Suomessa voimakkaasti jo useamman vuoden ajan. Lappeenrannan teknillinen yliopisto aloitti diplomi-insinöörikoulutuksen Turussa syksyllä 2017, sillä alan osaajista on alueella pulaa. Tuomas ja Ilari tulivat Meyerille suoraan Tampereen teknillisen yliopiston penkiltä.

Kun Ilari tuli telakalle kesätöihin vuonna 2014, palkattiin hänen lisäkseen vain yksi kesätyöntekijä. Neljä vuotta myöhemmin Meyerin Turun telakalla työskenteli noin sata kesätyöntekijää. Se kuvaa hyvin telakan hurjaa kasvuvauhtia.

Tuomas oli Meyerillä aloittaessaan telakan nuorimpia työntekijöitä, mutta nyt ikäjakauma on tasoittunut. Hiljattain Tuomas toimi ohjaajana eräälle diplomityöntekijälle.

”On hienoa, että Meyer vetää puoleensa alan nuoria ammattilaisia. Täällä työntekijöistä pidetään huolta, meitä koulutetaan ja osaamista ylläpidetään jatkuvasti”, hän kertoo.

Sekä Ilarille että Tuomakselle tarjottiin Meyeriltä töitä heti diplomityön valmistuttua. Nyt he työskentelevät telakalla tuotannon organisaatiossa, Ilari tuoterakenneasiantuntijana ja Tuomas kehitysinsinöörinä.

Helppo muutto Turkuun

Tuomas ja Ilari muuttivat Turkuun omien sanojensa mukaan ”seikkailumielellä”. He eivät tienneet, mitä uusi kotikaupunki ja työ toisivat tullessaan, mutta päättivät ottaa siitä selvää. Se kannatti. Molempien muutto Turkuun sujui hyvin: viihtyisä asunto ja mieluisat harrastukset löytyivät helposti ja työ telakalla on maistunut alusta alkaen. 

Vaikka teekkarielämä voi tunnetusti olla toisinaan railakkaan puoleista, ei miehillä ollut hankaluuksia siirtyä kurinalaisempaan työelämään.

”Meillä on Telakkanuoret-organisaatio, johon kuuluvat telakan kaikki alle 40-vuotiaat ylemmät toimihenkilöt. Järjestämme työantajan tukemia liikuntatapahtumia ja illanviettoja, jotka muistuttavat hieman opiskelijaelämää. Toiminnan kautta on helppo tutustua muihin työntekijöihin”, Ilari kertoo.

Ilari löysi muutettuaan uusia ystäviä myös purjehdusseurasta. Hän nauraa houkutelleensa Turun seudulle jo helsinkiläisen kaverinsakin, joka harrastaa purjehdusta.

Tuomakselle Turku oli entuudestaan tuntematon paikka. Kaupungista tuli kuitenkin välittömästi kotoisa fiilis. Suvaitsevaisessa ja lämpimässä ilmapiirissä uusiin ihmisiin tutustuminen on ollut helppoa.

”Elämä Turussa on kaiken kaikkiaan tosi jees. On hienoa työskennellä Turussa maailman suurimpien laivojen ja nosturien kanssa. Duuni telakalla on tosi huikeaa ja arki rullaa hyvin”, Ilari tiivistää. 

Mitäpä siihen lisäämään.